#uutinen - 01.04.2020

Sankarit poikkeusoloissa - Kontiolahdella osallistetaan työntekijät miettimään uusia työtapoja kriisitilanteessa

Koronaepidemian aiheuttamat poikkeusolot ovat aiheuttaneet poikkeusoloja myös työn tekoon. Varsinkin yhteiskunnan toimintoja ylläpitävällä kunta-alalla on jouduttu sopeutumaan uuteen tilanteeseen hyvinkin erilaisilla ratkaisuilla. Siksi haluamme nyt nostaa esille hyviä tarinoita siitä, miten työn tekemisen tapoja voi muuttaa näin kriisiajan keskellä. Siksi nostamme esille sankareita poikkeusoloissa.

Koronaepidemian takia kunnissa uhkaa loppua työ monissa tehtävissä, Kontiolahdellakin noin sadalla henkilöllä eli 15 %:lla henkilöstöstä. Kunnan johto on yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa osallistanut työntekijöitä ideoimaan, miten kukin voi parhaiten tukea itse miettimään, miten kukin voi parhaiten auttaa lapsia, nuoria, perheitä ja ikäihmisiä ja tukea asukkaiden hyvinvointia. Henkilöstölle on haluttu ensisijaisesti tarjota mahdollisuutta uudistaa työtehtäviään. 

Tehtäväkuvat ovat kunnissa usein jäykkiä ja nyt kriisi antaa kuin tarjottimella mahdollisuuden tehdä asioita toisin ja niin, että palkanmaksaja eli kuntalainen hyötyy.  Parhaassa tapauksessa tässä toimintamallissa ei ole kuin voittajia, sanoo kunnanjohtaja Jere Penttilä.

Annetaan iso käsi Kontiolahden viestintäsuunnittelija Niina Vataselle, kunnanjohtaja Jere Penttiselle sekä ruudun takana oleville henkilöstöpäällikkö Milla Paasulle, hallintopäällikkö Pasi Ruohtulalle ja talousjohtaja Heidi Aholalle

 

 

<   takaisin