12.5.2022
Helsinki, HUS Diagnostiikkakeskus, Meilahden verikeskus, Helsinki

Ergonomiabingo

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Tavoitteena oli innostaa työyksikön henkilöstöä taukoliikuntaan kehittämällä ergonomiabingo, jossa hyödynnetään työpaikalle hankittua välineistöä.
Ratkaisu
Työpaikalle oli hankittu taukoliikuntaan välineitä kuten esim. puolapuut, puukepit, käsipainoja, faskiapallo, vastuskuminauha. Idea syntyi siitä, miten saisin työkavereita innostettua taukoliikuntaan, koska vielä ei oikein välineet olleet käytössä. Olin törmännyt sosiaalisessa mediassa kirjabingoon ja siitä se ajatus sitten lähti.

Noin kerran kuukaudessa ilmestyy ergonomiabingo (16 ruudukkoa), jonka työntekijä voi halutessaan ottaa käyttöön. Bingossa on jokaisessa ruudussa tehtävä, joissa hyödynnetään työpaikalla olevia välineitä tai esimerkiksi Meilahden tornisairaalan 14 krs. portaikkoa. Lisäksi työpaikalla on jokaiseen liikkeeseen kuvallinen ohjeistus.

Rakennan bingon siten, että kuukaudelle tulee esim. sekä ylä- että alakropanliikkeitä, rangalle kiertoliikkeitä, porraskävelyä, faskiapallolla hierontaa, puolapuissa roikuntaa, tasapainoliikkeitä. Mahdollisimman monipuolisesti. Samat liikkeet saattavat toistua, mutta mielekkyyden ylläpitämiseksi sama bingo ei toistu ainakaan perättäisinä kuukausina.

Porkkanana bingossa on se, että täysbingolla osallistuu arvontaan. Arvontavoitto on ollut lahjakortti esim. Piknik -kahvilaan tai Jungle juice -baariin. Raha arvontavoittoon on kerätty työpaikan pullonpalautusrahoista.
Tulokset
Ergonomiabingon vastaanotto on ollut positiivinen. Olen nähnyt työkavereita enemmän taukoliikuntavälineiden parissa ja selvästi myös yhteishenki on kasvanut, liikkeitä voi tehdä yhdessä. Bingon avulla eri liikkeet tulevat tutuiksi, ei tarvitse itse miettiä mitä voisi tehdä. Uskoisin, että bingon myötä taukoliikunnan tekemisen kynnys madaltuu.
Liitteet
Ergonomiabingo_Helmikuu.pdf
Ergonomiabingo_Maaliskuu.pdf
Ergonomiabingo_Huhtikuu.pdf

Yhteyshenkilöt

Hannamari Ålander
hannamari.alander(ät)hus.fi
Laboratoriohoitaja
HUS Diagnostiikkakeskus, Meilahden verikeskus
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Asiantuntijat/eri
toimijoiden verkosto

Toimialat

Toiminnot

Teemat