22.9.2017
Järvi-Saimaan Palvelut Oy, Juva

Grilli kuumaksi!

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Järvi-Saimaan Palvelut Oy on Juvan, Sulkavan ja Rantasalmen kuntien omistama yhtiö, jonka päätehtävä on olla mukana tuottamassa hyvinvointia alueelle ja asukkaille. Olemme työhurjia. Töitä tehdään asiakkaan arvon tuottaminen mielessä jokaisessa työtehtävässä.

Juvalla on koti, jossa asuu paljon vanhoja ihmisiä. Yhdessä. Pahimmat kolttoset ovat jo takanapäin ja elo on hyvää vehreässä juvalaisessa miljössä. Elämään tarvitaan vain vähän toimintaa. Tapahtumia. Jotakin, joka rikkoo kaavaa ja totuttua. Jotakin, jonka ympärillä kohdata ja jonka ympärillä kertoa tarinoita.
Ratkaisu
Tuli. Wanhan ajan näköradio, joka kasaa ihmiset luokseen. Tämä oli idea, joka Juvan keittiöiden oli pakko toteuttaa. Yhteistyössä vanhuksien hyvää elämää mahdollistavan henkilökunnan kanssa. Lyötiin hynttyyt yhteen ja päätettiin paistaa lettuja muurikkapannulla pihan grillikatoksessa. Myös toimitusjohtaja oli mukana paistamassa lettuja.
Tulokset
Kaikki olivat tervetulleita. Tuli keräsi ihmiset kasaan. Elävän tulen parantavaa ja vaikuttavaa voimaa ei pidä nimittäin epäillä.Mansikkahillo kermavaahdon kera holahti alas niin että napa ruskasi. Tuttu haitarinsoittaja soitti grillikatoksessa hopeista kuuta. Siinä ei pieni raekuuro haitannut. Se vain loi tunnelmaa.

Yhteistyöllä, eri toimijoiden kanssa pystyttiin luomaan tontilta löytyvistä aineksista ja resursseilla ainutlaatuinen elämys. Mikään ei ollut keneltäkään pois, vaan lisää omaan työhön ja toisten hyvään elämään. Työ rikastui ja päivä oli varmasti erilainen. Esimerkki Järvi-Saimaan Palveluiden työhurjien asenteesta tehdä asiakkaille elämyksiä.

Yhteyshenkilöt

simo.kaksonen@jarvisaimaanpalvelut.fi
simo.kaksonen(ät)jarvisaimaanpalvelut.fi
Kehitysjohtaja
Järvi-Saimaan Palvelut Oy
Annikki Tarvainen
annikki.tarvainen(ät)jarvisaimaanpalvelut.fi
Ruokapalvelupäällikkö
Järvi-Saimaan Palvelut Oy

Simo Kaksonen
simo.kaksonen(ät)jarvisaimaanpalvelut.fi
Kehitysjohtaja
Järvi-Saimaan Palvelut Oy
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat