14.10.2022
Asikkalan kunta / Perhekeskus Ilo, Asikkala

Haikarakahvila -> Vauvaklubi

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Ajatus lähti liikkeelle Kohtaamispaikka Perheklubilla, kun paikalla oli paljon väkeä ja mukana oli ihan pieniä vauvoja äitiensä kanssa sekä sitten isompia ja menevämpiä lapsia omien äitiensä kanssa. Pienet vauvat meinasivat jäädä isompien jalkoihin, joten ajattelin, että haluaisin rauhoittaa oman ryhmän heille.

Toki pienet vauvat ja odottavat äidit ovat tervetulleita perheklubille, mutta nyt heillä on mahdollisuus tulla myös omaan rauhallisempaan hetkeen mukaan. Haikarakahvilassa äidit ovat
vielä enemmän samassa elämäntilanteessa toistensa kanssa, kun vauva on juuri syntymässä tai syntynyt, joten vertaistuen määrä voi olla vielä suurempaa, ja sille voi olla vielä suurempi tarve.

Haikarakahvilassa voi tavata uusia ystäviä, saada tukea ja kannustusta vanhemmuuteen ja arkeen. Kahvilasta saa varmasti myös juttuseuraa. Korona-aika on yksinäistänyt pienten lasten äitejä entisestään, joten pieni vanhempien ryhmä voi olla todella merkittävä sosiaalinen tukipilari.
Ratkaisu
Haikarakahvilan perustaminen aloitettiin kalenterin tarkastelulla, mihin kohtaan kalenteriin tällainen sopisi. Kuinka usein? Kuinka pitkä aika? Päädyttiin kokeilemaan kerran kuussa kahta tuntia kerrallaan. Pohdittiin, että ryhmä voisi olla ensisynnyttäjille, mutta hyvin pian muutettiin ajatusta, niin että ei tarvitse olla ensisynnyttäjä, vaan äidillä voi olla isompiakin lapsia jo, mutta Haikarakahvilaan tulisi paikalle vain äiti, mahdollisen vauvan kanssa. Myös ikähaarukkaa on kasvatettu, ja Haikarakahvilaan voi nyt tulla odottava äiti tai äiti alle 1-vuotiaan lapsen kanssa.
Kehittämiseen on päässyt henkilökunnan lisäksi mukaan myös asiakkaat, heiltä on kysytty palautetta ja ideoita, mitä he Haikarakahvilasta haluaisivat saada, sieltä on tullut hyviä toiveita, keskusteluja ja ammattilaisen tietoa lapsen uneen liittyen, syömiseen liittyen (sormiruokailu).
Tulokset
Haikarakahvila on kerännyt tänä syksynä yhdeksän äitiä vauvan kanssa paikalle. Ja selvästi toiminnalle on tarvetta ja paikka on löytynyt avoimen varhaiskasvatuksen ohjelmistosta. Yhteistyötä jatketaan eri toimijoiden kanssa, mm. vierailijoiden merkeissä, neuvolan kanssa mainostamisessa jne. Ja kehittämistyökään ei pysähdy vaan toimintaa kehitetään koko ajan ja uusia aiheita kerätään. Myös Haikarakahvilan nimi tulee muuttumaan ensi keväänä Vauvaklubiksi, sillä se sopii paremmin yhteen meidän muiden toimintojen kanssa.

Yhteyshenkilöt

Tanja Leinonen
tanja.leinonen(ät)asikkala.fi
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Asikkalan kunta
Elina Kemppi
elina.kemppi(ät)asikkala.fi
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Asikkalan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat