17.6.2019
Asikkalan kunta, Asikkala

Heimopäivä

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Idea Heimopäivän viettoon lähti osana kehittäjäkoulutusta, jossa kunnan henkilökunta on mukana. Halusimme nostaa esiin, näkyväksi kunnan yhteisöllisyyden. Perustimme oman tapahtuman ja valitsimme heimopäiväksi Uunon nimipäivän 25.6. Asikkalan kunnan vuonna 2018 voittama Suomen liikkuvimman kunnan tunnustus, Uno-pokaali on innoittajana päivän valinnassa. Kehittämisellä halutaan muistuttaa kuntalaisille että olemme yhtä ja samaa heimoa, yhteisöllisyys on täällä edelleen vahvaa ja sitä meidän tulee entisestään vahvistaa.
Ratkaisu
Kirjoitimme heimopäivään ohjelman, koordinaatit ja jaoimme tehtävät. Seuraavana päivänä kuvasimme markkinointivideon ja valmistelimme myös lehteen lähetettävän mainoksen. Mukana oli niin johto kuin henkilöstö. Tapahtuma on suunnattu kaikille kuntalaisille. Tarjoamme kuntalaisille ilmaiseksi uuden sadon keittoa, jonka raaka-aineet tulee kaikki paikallisilta toimittajilta. Ulkopuolista rahoitusta ei ole vaan tapahtuma järjestetään omin voimin. Kustannuksena on keitto.
Tulokset
Haluamme tällä parantaa kunnan ja kuntalaisten välistä vuorovaikutusta, oman kunnan lähentymistä, osallistumista, yhteisiin asioihin vaikuttamista.

Yhteyshenkilöt

Rinna Ikola-Norrbacka
Rinna.ikola-norrbacka(ät)asikkala.fi
Kunnanjohtaja
Asikkalan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta