27.9.2021
Hollolan kunta / Hollolan kunnan konsernipalvelut, elinvoimanpalvelualueen hallinto ja asiantuntijat, hyvinvoinnin palvelualueen hallinto ja vapaa-aikapalvelut, Hollola

Hybridityöllä hyvinvointia

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Hollolan kunnassa siirryttiin 18.3.2020 laajasti etätyöhön. Kokemuksen myötä nousi esille tarve vahvistaa etä- ja läsnätyön yhdistämisen ja johtamisen rakenteita.

Vuoden 2022 aikana konsernipalvelujen henkilöstö ja elinvoiman palvelualueen hallinto ja asiantuntijat sekä johto (yhteensä noin 60 henkilöä) muutti pienempiin toimitiloihin. Uusissa tiloissa ei ole kaikille omia työhuoneita tai edes nimettyä omaa työpistettä yhteisessä työtilassa.

Tavoiteltava muutos on, että organisaation johto, esimiehet ja hankkeeseen osallistuvat työntekijät osaavat tunnistaa ja hyödyntää hybridityön parhaat puolet. Tavoitteena on, että organisaatiossa on laajasti positiivinen suhtautuminen erilaisiin työntekemisen malleihin. Tuloksena kunnan johtaminen ja esimiestyö kehittyvät vastaamaan työelämän muuttuneita tarpeita, ihmisten erilaisuus kyetään ottamaan paremmin huomioon ja henkilöstön itseohjautuvuus lisääntyy. Isona tavoitteena on henkilöstön hyvinvoinnin kehittyminen positiiviseen suuntaan ja työnantajan vetovoimaisuuden lisääminen edistämällä joustavia työn tekemisen malleja.
Ratkaisu
Muutoksen tekeminen päätettiin hankkeistaa. Keväällä 2021 hankkeeseen haettiin KEVAn Työelämän kehittämisrahaa, johon saatiin myönteinen päätös elokuussa 2021. Syyskuussa kartoitetaan kohderyhmä-henkilöstön mietteitä hybridityöstä ja osiltaan myös pienempiin työtiloihin siirtymisestä. Kyselyssä kysyttiin läsnätyön ja etätyön hyviä puolia, ajatuksia näiden yhdistämisen, hybridityön, haastekohdista ja mahdollisia esimiestyön ja johtamisen muutostarpeita. Tuloksia hyödynnettiin palvelualueittain käydyissä keskusteluissa. Tästä edettiin markkinapuheluihin palveluntuottajien kanssa ja kilpailutukseen joulukuussa 2021. Palveluntuottaja valittiin tammikuussa 2022. Vuoden 2022 aikana Esihenkilöille on tuotettu valmennusta hybridityön johtamiseen ja heille oli tarjolla myös coachausta henkilökohtaiseen kehittymiseen. Koko kohderyhmälle, kaikille joilla työnsä luonteen puolesta on mahdollisuus etätyöhän (noin 100 henkilöä) on tuotettu vuorovaikutus ja tiimityö valmennusta sekä itsensä johtamisen valmennusta. Kaikkia valmennuksia edelsi alkukartoitus ja valmennuskerran jälkeen arvioiva/reflektoiva palaute. Tiimeille oli tarjolla myös tiimikohtaista sparrausta esim. tiimikohtaisten pelisääntöjen luomiseen. Hankkeen myöstä panostettiin myös virtuaalista vuorovaikutusta tukevien työvälineiden opiskeluun (Teams, valkotaulu- ja muistilappusovellukset, kyselysovellukset ja sovelluksia oman työn johtamiseen).
Tulokset
Toteutus on vielä käynnissä 10/2022. Keskustelukulttuurin positiivinen muutos on yksi selvästi havaittava muutos, joka tuli esille noin puolen kuluttua alkukyselystä. Syyskuussa 2022 on toteutettu uusintakysely osallistujille ja sen myötä voidaan todeta hyvinvoinnin parantuneen. Tähän liittyviä tekijöitä ovat erityisesti vapauden tunne, vapaus päättää itse, joustavuuden lisääntyminen, luottamuksen kokemuksen lisääntyminen. Työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen on muuttunut positiivisesti, samoin oma jaksaminen on parantunut, kun on enemmän aikaa unelle ja liikunnalle. Viime mainittu on seurausta työmatkojen poisjäännistä.
Linkit
https://www.ktlehti.fi/2022/4/hybridityo-muuttaa-toimintakulttuuria
https://nakoislehti.media.fi/seutuneloset/8db59af8-8864-44f3-8037-3416acb7efb0/18?lang=fi
Liitteet
Sanan työ evoluutio asiantuntijatyössä.pdf

Yhteyshenkilöt

Tuula Nurminen
tuula.nurminen(ät)hollola.fi
Erityisasiantuntija
Hollolan kunta
Turkka Rantanen
turkka.rantanen(ät)hollola.fi
Hallinto- ja talousjohtaja
Hollolan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta