19.12.2018
Rovaniemen kaupunki. Vapaa-ajan palvelut, perusturva, Rovaniemi

Kahden toimialan yhteinen, liikunnallisen vanhustyön liikuntakoordinaattori

Palkittu!
Palkittu
Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Ikäihmisten liikkumattomuus, yksinäisyys, alkavat toimintakyvyn ongelmat sekä yli 65-vuotiaiden väestöosuuden kasvu huomattavasti lähitulevaisuudessa herättivät ajatuksen kehittää ikäihmisten liikuntaa, liikunnallista vanhustyötä ja ns. ”etsivää vanhustyötä” ennaltaehkäisevästi poikkihallinnollisen yhteistyön avulla.

Liikuntapuolen ja perusturvan poikkihallinnollisella yhteistyöllä innostetaan myös muita toimijoita mm. seurakunta, vapaaehtoisia, järjestöjä sekä oppilaitoksia mukaan liikkumattomien ikäihmisten yhdenmukaisuuden edistämiseen sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan.

Ennaltaehkäisevillä toimilla luodaan jo siltaa mahdolliseen maakuntauudistukseen, jolloin valmiit toimintavavat tukevat muutoksia. Toimintaa tukee myös valtakunnallinen Ikäinstituutin mentoroima Voimaa vanhuuteen hanke.
Ratkaisu
Rovaniemen kaupunki palkkasi liikunnallisen vanhustyön liikuntakoordinaattorin, jonka tehtävänä on suunnitella ja koordinoida ikäihmisille suunnattua liikuntaa Ikäinstituutin mentoroiman Voimaa vanhuuteen hankkeen tukemana.

Vuonna 2017 Rovaniemen kaupunki valittiin Ikäinstituutin mentoroimaan Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan. Mentoroinnin pituus on kolme vuotta, ja sen tavoitteena on kehittää ja lisätä iäkkäille tarkoitettua liikuntaneuvontaa, lihasvoima- ja tasapainosisältöistä ohjattua liikuntaa ja arkiliikunnan mahdollisuuksia sekä ulkoilua. Päämääränä on edistää kotona asuvien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) itsenäistä selviytymistä ja elämänlaatua terveysliikunnan avulla. Hankkeen tavoitteena on lisätä ikäihmisten matalankynnyksen liikuntaa, ja juurruttaa hyviksi havaittuja tapoja toimintaan.

Hanke toteutetaan poikkisektorisena yhteistyönä eri toimijoiden avulla. Yhteistyössä mm. Rovaniemen kaupungin vapaa-ajan palvelut, liikuntapalvelut sekä kansalaisopistosta, Rovaniemen kaupungin perusturva ja kuntoutus, Rovaniemen eläkeläisten yhteisjärjestö ry (REY), Rovaniemen seurakunta sekä Rovaniemen vapaaehtoistyön keskus Neuvokas.
Tulokset
Liikuntakoordinaattorin toiminta on lisännyt ikäihmisten liikuntaa mm. erilaisten liikunnallisten tapahtumien, kulttuurikävelyn ja tasapainoryhmien avulla sekä ikäihmisten liikuntaraadin toivomalla kuntokierroksella, jossa liikuntakoordinaattori ohjasi matalankynnyksen maksutonta liikuntaa keskuskentällä.

Kuntokierros on ikäihmisille suunnattu maksuton, matalankynnyksen ohjattu liikunnallinen ja sosiaalinen tapahtuma, joka sisälsi keskuskenttäkävelyä, laiteohjausta ulkokuntolaitteilla sekä loppuvenyttelyt.

Tavoitteena kesän aikana oli kävellä 1000km keskuskenttää ympäri.

Kävijöitä kesän ja syksyn 2018 aikana oli kaikkiaan huikeat 689 henkilöä, kierroksia kierrettiin 2773 ja käveltyjä tai Air Scooter potkulaudalla potkuteltuja kilometrejä kertyi yhteensä 1109,2km.

Kuntokierroksella mukana oli useamman kerran kaupungin hankkima riksapyörä, joka kyyditsi ikäihmisiä kentällä. Riksapyörää polkivat Vapaaehtoistyö Neuvokkaan kouluttamat vapaaehtoiset pyöräluotsit. Kuntokierros on nyt tauolla liukkaimman ajan ja toiminta jatkuu jälleen hiihdon merkeissä, kun keskuskentälle saadaan lunta ja latu.
Toiminta on myös lisännyt liikunnallista yhteistyötä ikäihmisten palveluiden kesken poikkihallinnollisesti. Toiminta on luonut enemmän yhteistyötä seurojen ja järjestöjen kanssa. Toiminnassa näkyy uudet tapahtumat, kampanjat ja toimintamuodot mm. vanhustenviikon liikunnallisuus.

Liikunnallisen vanhustyön ja voimaa vanhuuteen toimintamallin myötä liikuntapalveluiden tarjontaa on pystytty kohdentamaan paremmin ikäryhmälle 75+.

Toimialojen yhteistyöllä on käynnistetty myös Rovaniemen Olkkarin, hyvinvointi- ja palvelupisteen toimintaa. Palveluspisteen ajatuksena kehittää ja laajentaa mm. liikuntapalveluiden tarjontaa ja tavoitettavuutta. Olkkari tarjoaa kuntalaisille matalankynnyksen palveluita keskeisellä paikalla Rovaniemen kaupungin keskustassa. Palvelupisteessä toimivat kaupungin Osviitta, palveluneuvonta, lippupalvelut: Ticket master ja lippu.fi, Waltti sekä Virtu-piste. Viikko-ohjelmassa palveluja tarjoavat poikkihallinnollisella yhteystyöllä mm. Liikuntapalvelut, työllisyyspalvelut, paikalliset järjestöt, järjestöpiste Joiku sekä terveydenhuollon palveluohjaus.

Yhteyshenkilöt

Tommi Kanala
tommi.kanala(ät)rovaniemi.fi
Liikuntakoordinaattori
Rovaniemen kaupunki - Liikuntapalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta