10.6.2020
Haminan kaupunki, Hamina

Korvaavalla työllä saatiin aikaan paljon hyvää kaikille kaupunkilaisille

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Haminan kaupungissa koronaepidemia vei lapset päiväkodeista ja kouluista. Sama ilmiö tapahtui kirjastoilla, uimahallilla ja monessa muussa paikassa, kun ovia jouduttiin sulkemaan. Näin ollen vapautui henkilöstöresurssia ja lomautuksia ei haluttu aloittaa.
Ratkaisu
Samaan aikaan kaupungilla on paljon toimialoja, joille väliaikaisista työntekijöistä olisi kevään kynnyksellä paljon apua. Esimerkiksi liikuntapaikkojen kunnostus, teiden pientareiden siivoukset ja istutustyöt odottivat tekijäänsä. Aloitettiinkin kartoitus, jonka avulla selvitettiin työllistymisen paikat ja tekijät vailla työtä.

Muutosvalmiit työntekijämme hyppäsivät esimerkiksi päiväkodeilta puistojen siistimiseen ja liikuntapaikkojen kunnostamiseen sekä liikuntapalveluista kauppa-avun pyörittämiseen. Tulokset puhuvat puolestaan. Kaupunki on saanut paljon positiivista palautetta esimerkiksi koulujen pihojen siisteydestä, ulkoliikuntapaikkojen kunnostuksesta ja kauppa-avun hyvästä toiminnasta.
Tulokset
Kauppa-apu palveluksessanne

Yksi palautteen antajista oli Kirsti Suurhasko, joka kiitteli kovasti kauppa-avun toimivuutta ja erityisesti mukavaa ja ammattitaitoista väkeä.

- Olemme molemmat yli 70-vuotiaita eikä meillä ole nuoria täällä lähellä. Kynnys soittaa kauppa-apuun oli todella korkea. Mutta onneksi soitin, koska kauppa-avusta on pelkkää hyvää sanottavaa. Saimme ensimmäisen puhelun aikana selvitettyä, kuinka asiointi toimii ja tilinavaus lomakkeen sain vielä samana päivänä kotiovelle.

Kirsti Suurhaskon mielestä puhelut kohtaamispaikkatyöntekijä Jaana Rikkolalle ja liikuntaneuvoja Pyry Liikkaselle olivat aina mukavia.

- He ovat ammattitaitoisia ja loistavalla asenteella varustettuja. Ja samat kehut koskevat kauppa-asiointi hoitaneisiin lastenhoitajiin Eeva Martomaahan ja Anne Meriluotoon.
- Tytöt olivat ammatillisia aikuisia ja osasivat toimia loistavasti kaikissa kohtaamisissa. On hienoa, että kaupunki lähti niin nopeasti tarjoamaan apua ja, että esimiehet antoivat työntekijöidensä lähteä korvaaviin töihin.

Kauppa-avun pääkallopaikalla, Linnoituksen uimahallilla, on ollut koko ajan hyvä tunnelma. Yhtenä torstaiaamuna Anne Meriluodon ja Eeva Martomaan lisäksi töitä jakamassa olivat lastenhoitajat Anne Lassila, Johanna Niemi, Jenni Kyötikki, Johanna Makkonen ja liikuntaneuvojaopiskelija Niko Tolonen. Iloinen nauru ja puheensorina täyttivät huoneen, kun kävimme keskustelua kauppa-avussa työskentelystä.

Puheissa olivat tiettömät tiet, hukatut kärryt ja autot sekä monet muut kommellukset. Myös haastavat tilanteet ja muut apupyynnöt nousivat esiin. Mieleenpainuvimpia kokemuksia ovat olleet Haminan valssiserenadi, vieraaseen autoon istahtaminen ja kohtaamisten tärkeys. Yhteenvetona kauppa-avussa työskentely on ollut kaikkien mielestä antoisaa ja ihanaa vaihtelua. Niko Tolonen kehuu porukkaa ja ottaisi heidät koska vain takaisin. Antoisasta kokemuksesta on kuitenkin mukava palata myös jo omien töiden pariin.

Maaliin saatettuja asioita

Liikuntapaikoilla korvaavissa töissä olleet lastenhoitajat Tuula Halme ja Marianna Simola ovat päässeet muun muassa maalaamaan kotaa, rakentamaan laukaisualustaa ja entraamaan jäähallin leikkinurkkauksen uuteen uskoon. Liikuntapaikoilla ja puistopuolella korvaavissa töissä olleet työntekijät hoitivat myös pensasaitojen leikkaamisia, ulkoliikuntapaikkojen kunnossapitotöitä ja istutuksia.

- On ollut mukavaa päästä näkemään toisten työtä ja tässä näkee ihan eri tavalla työnsä tuloksen. 20 vuotta päiväkodissa työskennelleenä voin sanoa, että tämä on ollut kyllä mukavaa vaihtelua, jäähallin puutarhavastaavaksi nimitetty Marianna Simola kertoo.

Hallimestari Ahti Yläjääski kehuu kovasti aurinkoisten työntekijöiden tekemistä ja asennetta. Samoin liikuntapalveluvastaava Heikki Vuoksiala komppaa, että pitäisi työntekijät mielellään itsellään. Kehuista ja kivasta kokemuksesta huolimatta työntekijöistä on mukavaa palata omiin töihin.

Liikuntapaikkojen hoitaja Jouni Rautamies kertoo, että korvaavissa töissä olleista tekijöitä on ollut paljon apua ja iloa.

- Moni asia on saatu maaliin ja on ehditty tehdä sellaistakin, jota omalla väellä ei olisi ehditty.

- Toki uusia työntekijöitä pitää aina neuvoa ja perehdyttää. Mutta on heistä ollut kaikissa korvaavissa töissä valtavasti apua, summaa vihertyönjohtaja Anne Repo.

Yhteyshenkilöt

Riikka Koskimies
riikka.koskimies(ät)hamina.fi
Viestintäkoordinaattori
Haminan kaupunki
Maria Ovaska
maria.ovaska(ät)hamina.fi
hallintopäällikkö
Haminan kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Teemat