8.7.2021
Limingan kunta/ Elinvoimapalvelut, hanketyö, Liminka

Luovuusloikkia työtä kohti

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Pikkuduunia-hankkeessa on kevään 2021 ajan tehty luovia kokeiluja luovassa tiimissä yhdessä uuden työn muotoilija, taiteen tekijä ja kehittäjä Pauliina Lapin kanssa.

Korona-aika on haastanut kovasti myös hankkeen toteuttamista ja totuttua ihmisten kohtaamista. Pikkuduunia-hankkeen palvelujen lähtökohtana on ollut ihmisten kohtaaminen matalalla kynnyksellä ja kasvotusten. Työnhakijoiden kanssa tapaamisessa tutustutaan ja pyritään näkemään hakijan kokonaistilanne, sekä tiedustellaan toiveita tulevia pikkuduuneja ajatellen. Monesti työnhakijalla menee tapaamisessa aikaa ennen kuin hän uskaltautuu todella haaveilemaan ja kertomaan rohkeistakin toiveista pikkuduuneja kohtaan. Pikkuduuneissa nimenomaan on mahdollista kokeilla vapaammin eri aloja, eri työpaikkoja ja työnantajia kuin pidemmissä työsopimuksissa. Koronan kurittaessa totuttuja toimintatapoja ei voinut tehdä, joten tällä kokeilulla haluttiin luoda uusia tapoja kohdata työnhakijoita. Toki toiveissa on että ainakin osaa näistä toimintatavoista voisimme hyödyntää myös korona-ajan jälkeen.
Ratkaisu
Hanketiimi lähti yhdessä Pauliinan kanssa rohkeasti ideoimaan uusia verkossa tapahtuvia kohtaamisia. Näissä kokeiluissa myös hanketiimi joutui heittäytymään ja hyppäämään uusien alustojen ja sähköisten välineiden pariin. Välillä linjat tökki, eikä suunnitelmien toteuttaminen onnistunut ennakkosuunnitelmien mukaan, mutta kaikesta selvittiin ja orastavat digihaasteet saatiin selätettyä.

Kokeilun aikana saatiin synnytettyä useampi verkossa tai hybridisti toteutettava tapahtuma, joihin työnhakijan oli helppo myös osallistua.

Kehittämistyössä syntyi Pikkuduunia Pop Up teemoilla Tee työtä taidoistasi ja Rohkea työllistäjä. Tee työtä taidoistasi -kerralla keskityttiin työelämän muutokseen, kevytyrittäjyyteen ja sen tarjoamiin moniin mahdollisuuksiin. Rohkea työllistäjä -kerralle saimme vieraaksi työnantajan, jolla on pitkä kokemusta erilaisten tekijöiden työllistämisestä. Hän kertoi omia kokemuksiaan ja jakoi vinkkejä myös muille työllistäjille. Nämä keskustelut toteutimme Teamsia ja livekeskustelua yhdistämällä, sekä teimme tallenteet kunnan YouTube-kanavalle.

Pikkuduunia Porinoissa kahviteltiin virtuaalisesti työnhaun eri teemoista. Puhetta oli muun muassa jaksamisesta ja toivon ylläpitämisestä työnhaussa, eri temperamenteista ja erilaisuuden merkityksestä työssä.

Pikkuduunia Paussilla otimme taukoa työnhausta ja keskityimme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Pikkuduunia Paussi on rentoa yhdessäoloa, venyttelyä ja rentoutumista arjen lomassa. Se sopii ihan jokaiselle, joka kaipaa lempeää herättelyä päivään. Paussille ja Porinoille pääsi kätevästi ja koronaturvallisesti omalta kotikoneelta tai puhelimelta. Tähän käytimme alustana Facebookin ryhmän huonetta.

Verkkovalmennuksena toteutetussa Editissä kutsuimme työnhakijoita ottamaan pieniä askelia ja luovuusloikkia kohti uutta työtä. “Uskallatko katsoa asioita uudesta näkökulmasta, miltä maailma silloin näyttää?”, kysyimme osallistujilta ja lähdimme yhdessä etsimään vastauksia.

Pikkuduunia kevätretken onnistuimme pitämään koronaturvallisesti ulkona, siellä askellettiin uutta työtä kohden luovasti luonnossa.

Luovan tiimin yhteistyö huipentui Elävä CV -työpajaan. Elävä CV on MoWeArt-yhteisössä kehitetty konsepti, eri elämänvaiheessa oleville työnhakijoille suunnattu uudenlainen valmennus, jossa oma historia ja elämänkokemus muuttuu tarinaksi ja liikkeeksi.
Tulokset
Kokeilun aikana työelämän luovuusloikkia otettiin usealla tasolla. Hanketiimi kehitti ja kehittyi toiminnassaan. Ennen kaikkea oma asenne muuttui kokeilujen myötä. Rohkeus ja osaaminen toimia verkkopohjaisilla alustoilla lisääntyi huimasti, samoin kyky toimia hetkessä ja ratkaista eteentulevia digihaasteita.

Kokeilussa mukana olleet työnhakijat ravistelivat lempeästi omia käsityksiään työstä, elämästä ja työllistymisestä. He ottivat rohkeasti luovia askelia kohti työelämää.

Hankkeessa yhtenä tarkoituksena on tehdä uusimuotoista työtä tutuksi. Näiden kokeilujen myötä pääsimme kehittämään tärkeitä uusimuotoisen työn digitaitoja, luovuutta ja taitoja toimia uusissa tilanteissa. Rakenteet eivät ole vielä kaikilta osin valmiita uusimuotoiseen työhön.

Tulemme koronan helpottaessa hyödyntämään näitä uusia taidelähtöisiä menetelmiä ja tapoja kohdata verkossa. Nämä toimintatavat tukevat ja täydentävät kasvotusten tapahtuvia kohtaamisia.

Yhteyshenkilöt

Kaisa Uusimäki
kaisa.uusimaki(ät)liminka.fi
Projektipäällikkö
Pikkuduunia -hanke, Limingan kunta

Johanna Aromaa
johanna.aromaa(ät)liminka.fi
Projektityöntekijä
Pikkuduunia -hanke, Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat