28.9.2018
Varkauden kaupunki, Könönpellon koulu, Varkaus

ProKoulu: Käyttäytymisen tukeminen positiivisen palautteen avulla

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Ei-toivottu käytös oli suurin työyhteisöämme kuormittava tekijä. Lähdimme etsimään keinoja toivotun käyttäytymisen vahvistamiseksi. Kehitimme yhtenäisen mallin (toimintakulttuurin muutosprosessi), johon koko työyhteisö sitoutui = ProKoulu.
Tämä edellyttää esimiehen ja henkilökunnan sitoutumista toimimaan ProKoulun toimintaohjeiden mukaisesti.
Ratkaisu
Työyhteisömme aikuisväestö opetteli ensin antamaan ja vastaanottamaan positiivista palautetta ja hyvää käytöstä. Lapsen hyvän käytöksen oppiminen edellyttää aikuisen mallia.
Aikuisten muutettua käyttäytymistään positiivisemmaksi, myös lasten käyttäytyminen alkoi muuttua paremmaksi. Ensimmäisen vuoden aikana vain aikuiset harjoittelivat hyvää käytöstä. Toisena vuonna aloitettiin opettamaan lapsille toivottua käytöstä johdonmukaisesti ja yhdessä sovittujen toimintaohjeiden mukaisesti.
Tämä toimintakulttuurin muutosprosessi ei vaadi kustannuksia.
Tulokset
Yllättävin muutos oli työyhteisön hyvinvoinnin muuttuminen entistä iloisemmaksi, avoimemmaksi ja toisia tukevammaksi. Ongelmat muuttuivat haasteiksi, joihin yhdessä etsitään ratkaisuja. Ketään ei jätetä yksin. Työhyvinvointi näkyy arjessa ja hyvinvointia mittaavissa kyselyissä. Työstä johtuvat sairaslomat ovat loppuneet. Toiminta jatkuu suunnitelmallisesti proryhmän vetämänä ja sitä arvioidaan säännöllisesti vähintään neljä kertaa lukuvuodessa.

Yhteyshenkilöt

Päivi Malkki
paivi.malkki(ät)varkaus.fi
rehtori
Könönpellon koulu
Päivi Malkki
paivi.malkki(ät)varkaus.fi
rehtori
Könönpellon koulu

Sami Hänninen
sami.hanninen(ät)varkaus.fi
luokanopettaja
Könönpellon koulu
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta