14.10.2022
Limingan kunta, tekninen osasto, Liminka

Rakennusneuvoja ilta-aikaan? Nyt se on mahdollista!

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Idea kehittämisestä tuli teknisen osaston omassa viikkopalaverissa. Tavoitteena on tarjota kuntalaisille parempaa palvelua ja olla joustavana myös heidän suuntaan. Tämä tukee myös hyvin Limingan kuntastrategian lupauksia: "teemme yhdessä, uskomme omaan tekemiseen, uudistumme ja kokeilemme rohkeasti."
Ratkaisu
Kehittäminen edistyi nopeasti ideasta käytäntöön. Kokeilu iltavuoroista järjestettiin maalis - huhtikuussa 2022 teknisen osaston toimesta. Tämäkin sellaisena toimintamallina ja työn tekemisen tapojen uudistamisena, joka ei vaadi mitään ulkopuolista rahoitusta tai asiantuntija-apua. Pelkästään oman poppoon joustavuudella ja rohkealla kokeilulla pärjää pitkälle.
Tulokset
Iltavuorokokeilu jäi hieman alle parin kuukauden mittaiseksi kokeiluksi, koska huomattiin kuntalaisten olevan kuitenkin niin tottuneita asioimaan virka-aikaan, ettei iltaisin riittänyt asiakkaita edes ruuhkaksi saakka. Kokeilusta jäi mieleen kuitenkin se, että ilta-aikaan hiljaisessa toimistossa sai hyvin tehtyä omia rästiin jääneitä kirjoitustöitä.

Yhteyshenkilöt

Antti Suominen
antti.suominen(ät)liminka.fi
Rakennustarkastaja
Limingan kunta
Venanzia Rizzi
venanzia.rizzi(ät)liminka.fi
Kunnanarkkitehti
Limingan kunta

Simo Pöllänen
simo.pollanen(ät)liminka.fi
Tekninen johtaja
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta