20.3.2019
Asikkalan kunta, Asikkala

Rekrytointien kehittäminen



Tarve ja tavoitteet
Osana kunnan kehittäjäkoulutusta päätimme uudistaa kunnan rekrytointi-ilmoituksia ja prosessia. Kunnat kilpailevat osaavasta työvoimasta monen eri toimijan kanssa ja on tärkeää nostaa esiin kunta-alan houkuttelevuus työnhakijan näkökulmasta. Tavoitteiksi asetimme rekrytointi-ilmoitusten välittömän uudistamisen ja pitkällä aikajänteellä kunnan houkuttelevuuden ja tunnettuvuuden lisäämisen työnhakijoiden keskuudessa.
Ratkaisu
Kuvasimme avoimista työpaikoista hakuvideoita joissa hauskalla tavalla kerrottiin työn sisällöstä. Ensimmäiset kohteet olivat nuorille suunnatut kesätyöpaikat. Lisäksi haimme kuntaan rohkeasti kesäkunnanjohtajaa pilottina uudenlaiselle rekryprosessille (https://www.youtube.com/watch?v=akbng2Wym10 ) . Videointi tapahtui omin voimin kunnan omilla iPadeilla, joten käytetyn työajan lisäksi ei syntynyt muita kustannuksia. Yhteen rekrytointivideoon käytimme aikaa max. puoli tuntia. Kaikista tuli hauskoja, oivaltavia, työtä uudella tavoin esiin tuovia.
Tulokset
Henkilöstö heittäytyi uskomattoman nopeasti uuteen ja vaikka videointia ei oltu tehty koskaan aiemmin. Kynnys videointeihin ja heittäytymiseen madaltui hetkessä. Jatkamme rekryvideoiden tekemistä myös jatkossa ja teemme tästä kunnan normaalin käytännön.

Yhteyshenkilöt

Rinna Ikola-Norrbacka
rinna.ikola-norrbacka(ät)asikkala.fi
kunnanjohtaja
Asikkalan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta