22.3.2019
Asikkalan kunta, Vääksyn Yhteiskoulun lukio, Asikkala

Sokrates-kahvila tuo yhteen lukion opiskelijat ja opettajat

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Lukion oppituntien ulkopuolella opiskelijat ja opettajat tekevät paljon itsenäistä työtä tai vertaisryhmässä. Opiskelijat tarvitsevat työssään aika ajoin lisäapua ja samaan aikaan opettajat olisivat käytettävissä, mutta fyysisesti eri paikassa. Opiskelijoiden toivotaan ottavan puheeksi asioita, joita oppimisessa tai muutoin kokevat hankaliksi. Kynnys puheeksi ottamiseen on kuitenkin hyvin vaihteleva. Yhteisöllisyyttä myös toivotaan aina kehitettävän. Yksi syy on yhteisöllisyyden motivaatiota kasvattava vaikutus, sekä opiskelijoilla että henkilökunnalla.
Ratkaisu
Säännöllisen epäsäännöllisesti lukio-opiskelijoiden aulaan laitetaan oppituntien päätyttyä, koulupäivän jälkeen välipala-aineksia. Aulasta tulee pop up-kahvila, jonne kaikki opiskelijat ja opettajat ovat tervetulleita tekemään töitä. Kun samaan aikaan kokoonnutaan yhdessä tekemään töitä, avun pyytäminen, ajatusten vaihto ja kuulumisten kuuluminen tapahtuu helposti ja kaikki hyötyvät.
Tulokset
Opiskelijoiden ja opettajien yhteistyö on tiivistynyt entisestään, ryhmässä tekemisen kulttuuri on vahvistunut ja kynnys ottaa asioita puheeksi madaltunut. Kahvila on aina tapahtuma, josta lähdetään hyvällä mielellä ja virkistyneenä!
Liitteet
Sokrateskahvila.jpg

Yhteyshenkilöt

Pirjo Ala-Hemmilä
pirjo.ala-hemmila(ät)asikkala.fi


Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto/esihenkilöt
ja henkilöstö

Toimialat

Toiminnot

Teemat