14.10.2022
Limingan kunta, sivistys- ja hyvinvointipalvelut, Liminka

Soveltavaa liikuntaa toiveita kuunnellen

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Kehittämisidea syntyi kuntalaisaloitteesta, joka koski kunnan soveltavan liikunnan tarjonnan monipuolistamista. Tavoitteena oli lisätä mielekästä toimintaa ja mahdollisuuksia harrastustoimintaan yhdenvertaisuus -periaatetta noudattaen.
Ratkaisu
Lukuvuoden 2022-2022 aikana kunnassa monipuolistettiin soveltavan liikunnan tarjontaa. Tarjontaa täydennettiin palveluiden käyttäjien toiveita kuunnellen. Toiveita kartoitettiin yhteistyössä koulun, nuorisotyön, HaLi-Harrastava Liminka -hankkeen ja muiden paikallisten yhteistyötahojen kanssa. Lisäksi tarjonnan kautta lisättiin kentällä työskentelevien osaamista liikuntavälineiden käytöstä ja jaettiin yhdessä hyväksi koettuja soveltavan liikunnan käytänteitä.

Seuraavaa toimintaa järjestettiin koulupäivien aikana ja vapaa-ajalla perusopetusikäisille:

1) Musiikkiliikunta. Luovaa liikettä musiikin tahdittamana peruskouluikäisille ja toiseen asteen opiskelijoille. Yhdessä tekeminen ja oman liikkeen löytäminen musiikin ja rytmin avustamana.
2) Yleisurheilukisat/soveltavan liikunnan tapahtuma. Soveltavan liikunnan tapahtuma peruskouluikäisille ja toiseen asteen opiskelijoille. Mahdollisuus tutustua eri liikuntalajeihin ja haastaa kavereita ”kisatyyppisesti”. Kaikki osallistujat palkittiin mitalein.
3) Talvikisat. Talvikisat kaikille mahdollisuus osallistua koulun hiihtokilpailuihin. Kisat innoittivat myös monipuolistamaan soveltavan liikunnan välineistöä. Kuntaan hankittiin hiihto/luistelukelkka.
4) Unelmien liikuntapäivä. Kaikille oppilaille järjestetty liikunnallinen tapahtuma. Päivän aikana järjestettiin eri liikuntalajien esittelyjä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Lisäksi Unelmien liikuntapäivään osallistui HaLi-Harrastava Liminka -hanke.
5) HaLi-harrastusryhmä. Lukuvuoden ajan järjestettiin erityisryhmille kohdennettu HaLi-harrastusryhmä. Lisäksi tuen tarpeiset lapsilla ja nuorilla oli mahdollisuus osallistua maksuttomiin HaLi-harrastusryhmiin tarvittaessa tutun avustajan kanssa.
Tulokset
Lukuvuoden 2021-2022 aikana monipuolistettiin soveltavan liikunnan tarjontaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Erityisryhmien vapaa-ajantoiminta täydentyi usealla tapahtumalla sekä säännöllisillä harrastusvuoroilla. Kaikki järjestetty toiminta oli osallistujille maksutonta. Kehittämistyötä jatketaan ja toimintaa kehitetään jatkuvan parantamisen periaatteella.

Yhteyshenkilöt

Hanna Koskinen
hanna.koskinen(ät)liminka.fi
erityisliikunnanohjaaja
Limingan kunta, liikuntapalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat