7.9.2017
Hämeenkyrön Yhteiskoulu ja F. E. Sillanpään lukio, Hämeenkyrö

Suomi100-juhla koulun yhteistoiminnan kehittämistekona

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Hämeenkyrön yhteiskoulu toimii samoissa tiloissa F. E. Sillanpään lukion kanssa. Yhteistyö koulujen välillä on kuitenkin arjessa vähäistä, vaikka osa opettajista opettaa kummassakin koulussa ja valtaosa oppilaista jatkaa lukioon tutusta peruskoulusta.

Suomi100-projektin kantava ajatus oli luoda toimintamalli, jossa eri-ikäiset oppilaat ja lukion ja peruskoulun opettajat työskentelevät yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Juhlan suunnittelu toteutetaan sähköisessä oppimisympäristössä, jonka käytön opettajat samalla oppivat. Näin toteutuu myös tavoite opettajien digitaalisen osaamisen lisäämisestä koulussa.

Suomi100-juhlaprojekti on uuden opetussuunnitelman mukaista monialaista oppimista.
Ratkaisu
Juhlan suunnittelusta vastasi projektia koordinoiva opettaja. Hän valmisteli juhlan käsikirjoituksen ja teki suunnitelman eri teemaryhmistä, joita juhlan valmistumiseen tarvitaan. Rehtori mahdollisti koulun irtautumisen arkityöskentelystä yhtenä iltapäivänä ja kolmena kokonaisena koulupäivänä, jotka varattiin ainoastaan teemaryhmien työskentelyyn.

Vastaava opettaja koordinoi oppilaiden jaon teemaryhmiin sekä ohjeisti ryhmiä ohjaavat opettajat. Tärkeää oli pyrkiä löytämään jokaiselle mieluisaa ja omia kykyjä vastaavaa työtä. Juhlan suunnittelu ja teemaryhmien kokoonpanot tehtiin Google Classroom -alustalla, jota Yhteiskoulussa käytetään yhtenä sähköisen opetuksen tehtäväalustana. Classroom oli osalle opettajista uusi työkalu ja sen käyttöä harjoiteltiin juhlan suunnittelun lomassa.
Tulokset
Yhteinen työskentely kahden koulun arjessa on onnistunut hyvin, kun jokainen opettaja on sitoutunut toimimaan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Peruskoulun oppilaat ja lukion opiskelijat saavat arvokasta kokemusta eri-ikäisten työtovereiden kanssa työskentelystä sekä toisten auttamisesta.

Koulun juhlien valmistaminen jää helposti muutaman opettajan vastuulle ja yhdessä tekeminen opettaa näitä juhlakonkareita jakamaan vastuuta ja delegoimaan ja muita opettajia ja oppilaita ymmärtämään, miten paljon työtä yhden juhlan valmistamiseen tarvitaan. Yhteinen suuri projekti, oman työn näkyminen ja yhteistyö antavat jokaiselle koulun väestä tärkeän osallisuuden ja onnistumisen kokemuksen.

Projekti opettaa koko koulun väkeä työskentelemään yhdessä yli luokka- ja oppiainerajojen, mikä auttaa tulevien uuden opetussuunnitelman mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa.

Suomi100-juhlan edistymistä voi seurata verkkolehdessä osoitteessa http://yhtarinsuomi100.wordpress.com

Yhteyshenkilöt

Anna Uusiniitty
anna.uusiniitty(ät)hameenkyro.fi
Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Hämeenkyrön Yhteiskoulu
Anna Uusiniitty
anna.uusiniitty(ät)hameenkyro.fi
Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Hämeenkyrön Yhteiskoulu
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta