14.10.2022
Asikkalan kunta / Perhekeskus Ilo, Asikkala

Taaperoleikkis

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Avoimella varhaiskasvatuksella on ollut leikkis-lastenhoitopalvelua jo aikaisemmin. Kun leikkiksen kävijöistä 1/3 alkoi olemaan pieniä alle 2-vuotiaita, ryhdyttiin pohtimaan miten saadaan paikkoja leikkikseen isommille, unohtamatta kuitenkaan näitä pieniä. Keskustelimme työparina ajatuksista ja sen jälkeen kerroimme esihenkilöllemme ajatuksen Taaperoleikkiksestä. Taaperoleikkis on siis alle 2-vuotiaille tarkoitettu oma leikkis.

Leikkis ylipäänsä tarkoittaa siis muutaman tunnin "kerhoa", jonne vanhemmat voivat varata lapselle hoitopaikan ja tuoda sitten lapsen hoitoon. Paikka lapselle pitää varata etukäteen, viimeistään edellisenä päivänä klo 12 mennessä. Leikkis on 3 tuntia kerrallaan, Taaperoleikkis 2 tuntia. Vanhemmalta peritään pieni maksu, 2€/kerta/lapsi. Leikkis ei sitouta, eli sitä voi käyttää silloin kun on haluaa, ja syytä lapsen hoidolle ei kysellä, vaan vanhempi voi käyttää ajan itselleen sopivalla tavalla: käydä hoitamassa kauppaostokset, kampaajalla, lääkärissä, tavata ystävää, käydä lenkillä, siivota tai vaikka katsella telkkaria ja syödä rauhassa.

Taaperoleikkikseen otetaan vain alle 2-vuotiaita, ja ryhmä on pienempi kuin leikkiksessä, jolloin hetki on rauhallisempi opetella olemaan erossa äidistä.
Ratkaisu
Taaperoleikkis vaati idean ja hyväksynnän esihenkilöltä. Avoin varhaiskasvatus on kehityksessä koko ajan, ja tämäkin palvelu on kehitetty, jotta voimme vastata perheiden tarpeeseen paremmin.

Taaperoleikkiksellä oli aluksi käynnistysvaikeuksia, mutta kun sitä jaksettiin tarpeeksi markkinoida, on taaperot löytäneet tiensä taaperoleikkikseen. Edelleen heitä käy myös Leikkiksissä, mutta monet aloittavat harjoittelun Taaperoleikkiksessä ja siitä siirrytään sitten Leikkikseen.
Tulokset
Niin Taaperoleikkis kuin Leikkiskin ovat palveluita Asikkalan kuntalaisille. Ne tukevat perheiden hyvinvointia, vanhempien jaksamista ja vähentävät myös osaltaan painetta päiväkodeista. Sillä kun tarjoamme tällaista lastenhoitopalvelua, ei lapsi välttämättä tarvitse hoitopaikkaa päiväkodista, vaan tämäkin saattaa riittää vastaamaan perheen lastenhoitotarpeeseen.

Yhteyshenkilöt

Tanja Leinonen
tanja.leinonen(ät)asikkala.fi
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Asikkalan kunta
Elina Kemppi
elina.kemppi(ät)asikkala.fi
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Asikkalan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat