1.4.2016
Satakunnan sairaanhoitopiirin ky, Pori

Vähän enemmän! -henkilöstöliikunnan kehittämishanke

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Työhyvinvointiin on panostettu Satakunnan sairaanhoitopiirissä jo useamman vuoden ajan. Vuonna 2009 palkattiin terveysliikunnan suunnittelija ensin osa-aikaisena, ja vuodesta 2010 lähtien päätoimisena. Terveysliikunnan suunnittelijan tehtävänä on järjestää työntekijöille työnantajan tukemia liikuntapalveluja. Toiminta on kehittynyt systemaattisesti, ja erilaisia liikuntamuotoja sekä -ryhmiä on useita kymmeniä per kausi. Sairaanhoitopiirissä on panostettu myös turvallisuuskulttuurin kehittämiseen, minkä vuoksi työmatkatapaturmia tulisi edelleen vähentää.

Tyypillistä kuitenkin on, että työnantajan järjestämiin ja tukemiin eri liikuntamuotoihin ottavat osaa jo muutoinkin liikunnallisesti aktiiviset. Liikunnallisesti passiivisia ei pystytä suoraan tavoittamaan, vaan keinoja heidän motivoimisekseen tarvitaan. Terveysliikuntaa on kohdennettava yhä enemmän sitä oikeasti tarvitseville passiivisille työntekijöille, ja niille, joiden työ aiheuttaa fyysistä ja staattista kuormitusta. Erityisenä haasteena on sopivien vaikuttavuus- ja seurantatyökalujen löytäminen.

Hankkeen päämääränä on parantaa Satakunnan sairaanhoitopiirin henkilöstön fyysistä työkykyä ja työhyvinvointia. Tarkoitus on, että työntekijöille herää kiinnostus omaan fyysiseen hyvinvointiin ja itsehoitoon.

Keskeisenä tavoitteena on laatia sairaanhoitopiirille pitkän tähtäimen henkilöstöliikunnan kehittämisohjelma, jonka puitteissa laaditaan vuotuinen liikuntasuunnitelma. Kehittämisohjelmaa toteutetaan jatkossa osana Satakunnan sairaanhoitopiirin työhyvinvointiohjelmaa. Tavoitteena on, että vuonna 2017 sairaan-hoitopiiri on Suomen arkiaktiivisin työpaikka, jossa jokainen kokee oman terveytensä tärkeäksi potilaiden ja asiakkaiden hyvän hoidon toteuttamiseksi.

Kehittämishankkeen tavoitteena on kannustaa sairaanhoitopiirin työntekijöitä lisäämään arkiaktiivisuuttaan. Ohjelman tarkoituksena on lisäksi
1. selvittää henkilöstöliikunnan strateginen asema ja johtaminen
2. selvittää henkilöstön fyysinen kunto mittauksilla ja saada siitä kokonaiskuva (henkilökohtainen palaute)
3. tarjota kohdennettuja elämäntapavalmennuksia eri liikunta-aktiivisuusluokkaan kuuluville
4. tarjota liikkumismuotoja eri liikunta-aktiivisuusluokkaan kuuluville
5. seurata ja kehittää henkilöstön liikunta-aktiivisuutta
6. parantaa sairaanhoitopiirin henkilökunnan toimintakykyä, pidentää työuria ja vähentää sairauspoissaoloja ja
7. kannustaa työmatkaliikuntaan.
Ratkaisu
Hankkeeseen anottiin kehittämistukea Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelmalta. Tukea saatiin kolmena vuotena yhteensä 110 000 e. Hankkeen alussa otettiin lähtökohdaksi uudenlainen ja kannustava ote itsestä välittämisen markkinointiin. Markkinointisparrausta haettiin mm. yksityisestä mainostoimistosta. Hankkeen valmistelussa toteutettiin mm. yhteistyökumppaneiden valinta ja kilpailutukset.
Hanke alkoi henkilöstöliikunnan strategisen aseman ja johtamisen selvittämistyöllä. Hankkeen alussa tehtiin myös video arkiaktiivisuusmuodoista (https://www.youtube.com/watch?v=5ZDXiWPt6UM), joka lähetettiin sähköpostitse kaikille työntekijöille. Arkiaktiivisuusmuodoista tehtiin myös kolmiosainen julistesarja, jotka jaettiin kaikkiin työyksiköihin.

Kaikissa sairaanhoitopiirin toimipisteissä tai niiden läheisyydessä järjestettiin henkilöstölle mahdollisuus osallistua kehon tilan perustutkimukseen vuonna 2014. Tästä tutkimuksesta tehtiin myös markkinointivideo (http://www.youtube.com/watch?v=aqOVxcG3ZKc). Tutkimukseen osallistui yli puolet henkilöstöstä. Työntekijät vastasivat myös hyvinvointikyselyyn, jossa he saivat peilata mm. unen laatua ja määrää sekä ravitsemuksellisia asioita työmatkaliikkumiseen, arkiaktiivisuuteen, työn tauottamiseen ja työstä palautumiseen. Kyselyyn vastattuaan jokainen sai oman hyvinvointipalautteensa. Kyselyssä oli mahdollisuus esittää ehdotuksia ja toiveita työnantajan tukemaan terveysliikuntaan ja tuleviin terveysliikuntalajikokeiluiden sisältöihin. Kyselyyn vastasi 700 työntekijää.

Työntekijöille hankittiin hankkeen ajaksi myös HYMIS-liikuntapäiväkirja. HYMIS-kampanjoita pidettiin vuosina 2014-2016 muutaman kuukauden välein. Aktiivisimmat työporukat palkittiin. HYMIS-kampanjoihin osallistui noin puolet sairaanhoitopiirin työyksiköistä.

Ryhmämuotoista elämäntapavalmennusta tarjottiin henkilöstölle. Elämäntapavalmennusten teemana on ollut Vähän enemmän – itsestä välittämistä. Osallistuminen on tapahtunut työntekijöiden omalla ajalla 3 x 1,5 tunnin ajan. Ryhmässä jokainen lähti tekemään matkaa itsensä kanssa peilaillen omaan hyvinvointiin vaikuttavia elämän osa-alueita. Muutostarpeita kartoitettiin ja elämäntapamuutosta alettiin työstää tavoiteharjoitusten avulla. Unen, arkiaktiivisuuden ja ravinnon merkityksestä hyvinvoinnille kerrottiin valmennuksessa. Niin tietoinen syöminen kuin itsensä johtaminenkin tuotiin tutuksi tapaamiskerroilla.

Vuosina 2015-2016 toteutettiin kohdennetumpia terveysliikunnan ja yksilöllisen työhyvinvoinnin toimenpiteitä. Henkilöstö jaettiin ns. kolmeen eri aktiivisuusluokkaan. Kohtalaisen tuloksen saaneille sekä kohtalaisesti liikkuville suunnattiin kohdennettuja toimenpiteitä (lajikokeilut hankkeen aikana tai työterveyspalveluiden kautta saatu asiantuntija-apu). Liian vähän liikkuvat ohjattiin ensin työterveyspalvelujen piiriin, minkä jälkeen tehtiin sovellettuja kehittämistoimenpiteitä. Lajikokeilut toteutettiin vuosina 2015-2016. Niitä olivat mm. saunajooga, vesijuoksu sekä rapakuntoisten ryhmät. Sekä kevät- että syyskaudella oli 40-55 erilaista ryhmää per kausi, johon on osallistunut noin 11% henkilökunnasta. Niiden lisäksi sairaanhoitopiiri tukee uinteja sekä vesijumppia. Sairaanhoitopiirissä on myös neljä kuntosalia.

Hankkeen aikana on toteutettu erilaisia tempauksia ja kampanjoita unesta, arkiaktiivisuudesta sekä välipaloista. Toteutus on ollut joko videoiden, tapaamisten, osastotuntien, luentojen tai tietoiskujen muodossa. Osa tiedosta on ollut sisäisessä verkossa tai joka sairaalaan maalatun "puun" oksilla. Keväällä 2015 järjestettiin myös "ikiomat Olympialaiset" henkilökunnalle.
Tulokset
Hankkeen keskeisimpiä tuloksia olivat:
1. Terveysliikuntaa voitiin järjestää kustannustehokkaasti ns. omana toimintana.
2. Työnantajan tarjoamissa ryhmissä vakiintui kävijämääriksi noin 11% henkilöstöstä, loput liikkuvat omalla ajalla omissa paikoissaan.
3. Kuntosaleilla ja uinneissa kävijöiden määrä saatiin kasvamaan.
4. Hankkeen aikana saatiin vuorotyöntekijöitä enemmän osallistumaan toimintaan, kasvua 17%, ryhmien lukumääriä nostettiin 10%
5. Hankkeen aikana saatiin tietoa eri toimialueiden erilaisista liikkumistavoista ja fyysisen kunnon tiloista, Tämän avulla entistä kohdennetumpia ryhmiä toteutettiin.
7. Työntekijöiden kokema terveydentila koheni hankkeen aikana ja työstä palautumisen keinoja oli enemmän
8. Taukoliikunnan harrastaminen lisääntyi 15% hankkeen aikana
9. Toisaalta työssä istumisaika lisääntyi hankkeen aikana yli 10%
10. Hankkeen aikana etenkin lihaskuntoharjoittelun määrä kasvoi, mutta myös muu liikkuminen
11. Henkilöstöravintolassa lounastaminen lisääntyi hankkeen aikana.
12. TULE-sairauspoissaoloissa saatiin hienoista laskua psykiatriassa ja huoltokeskuksessa

Satakunnan sairaanhoitopiirille myönnettiin Valo Ry:n terveysliikuntasertifikaatti 5.10.2016.

Yhteyshenkilöt

Katri Mannermaa
katri.mannermaa(ät)satshp.fi
työhyvinvointipäällikkö
Satakunnan sairaanhoitopiirin ky
Minna Stenius
minna.stenius(ät)satshp.fi
terveysliikunnan suunnittelija
Satakunnan sairaanhoitopiirin ky

Heidi Lehtonen
heidi.lehtonen(ät)satshp.fi
ma. terveysliikunnan suunnittelija
SATSHP
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta