20.5.2016
Porin kaupunki, perusturvakeskus, Pori

Väkivallan ennaltaehkäisy ja hallinta -opas henkilökunnalle

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Väkivallan ennaltaehkäisyn ja hallinnan malli on osa Perusturvakeskuksen omavalvontaa. Se kuuluu laadunhallinnan ja potilasturvallisuuden suunnitelman rinnalle tukemaan kokonaisturvallisuuttamme. Vaikka väkivalta ja sen uhka ovat yleistyneet, kenenkään ei tarvitse pelätä kotonaan eikä työpaikallaan, ei myöskään kokea väkivaltaa tai edes sen uhkaa.

Väkivallan uhalle altistutaan entistä helpommin kotiin annettavien palvelujen lisääntyessä ja työn liikkuvuuden sekä työpaikkojen vaihtuvuuden vuoksi. Myös päivittäisessä työssä tavataan aiempaa enemmän haasteellisia asiakkaita. Kehitysvammaisten parissa tarkoituksettoman väkivallan arvaamattomuus on suurena uhkana päivittäisissä toimissa.

Yhteiskuntamuutoksista johtuva ongelmakäyttäytyminen on vuosien myötä muuttunut aiempaa haastavammaksi ja tukea tarvitsevia on koko ajan enemmän. Myös heidän ongelmansa ovat aiempaa vakavampia ja laajempia.

Perusturvassa meille on tärkeää, että turvallisuus on kaikkien työntekijöiden ja asiakkaiden yhteinen hyvä, jota kukaan ei saa heikentää. Pyrkimyksenä on saada aikaan väkivallaton ympäristö, joka takaa turvaa ja hyvinvointia niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin.

Tarkoituksena on ennaltaehkäistä yksiköissämme tapahtuvia väkivaltatilanteita ja antaa keinoja selviytyä yllättävistä tilanteista ilman tilanteen kärjistymistä. Väkivallan uhkaa, henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei tarvitse hyväksyä missään muodossa. Lisäksi jokaisella työntekijällä ja asiakkaalla on oikeus turvalliseen hoitoon ja palvelun tuottamiseen sekä turvallisuuden tunteesee.

Tavoitteena on ennaltaehkäistä kaikki haittaa tai vaaraa aiheuttavat tilanteet Porin Perusturvakeskuksen toimialueella. Väkivaltaa ei tule hyväksyä kenenkään taholta missään muodossa. Aggressiiviseen käytökseen tulee puuttua heti sitä kohdatessa. Henkilökunnan tulee tietää, miten toimia tilanteessa, jossa voi joutua vaaratilanteen kohteeksi, tai kohteeksi voi joutua joku toinen.
Ratkaisu
Henkilökunnan tulee perehdyttää uudet työntekijät oman yksikön sovittuihin turvallisuuskäytäntöihin samoin kuin työhönsä. Tarkoituksena on työyksiköiden tukeminen turvallisuusajatteluun ja mielikuvaharjoittelun tuominen päivittäiseksi pohdinnaksi, unohtamatta toiminnallisten harjoitteiden ja turvallisuusajattelua tukevien keskustelujen tärkeyttä.

Keinot; osaamisen jalkauttaminen seuraavin keinoin
1. Koko perusturvan henkilökunnalle luennot turvallisuustekijöistä eli oppaan läpikäyminen säännöllisin väliajoin ja uusien työntekijöiden perehdyttäminen neljännesvuosittain pidettävissä tilaisuuksissa
2. Kaikissa toimipisteissä omien riskien läpikäyminen vuosittain ja toimintamallien luominen yhteistyössä henkilöstön kanssa. Turvallisuuskoordinaattori on mukana toimintamallien luomisessa.
3. Käytännön harjoitteet (mm. aggressiivisen henkilön kohtaaminen ja tilanteen hallinta, poistumisharjoitteet uhan suunta huomioiden, laajennetut turvallisuuskävelyt, tilanteen hallinta ja vapautumis-/irtaantumisharjoitteet)
4. Osallistumista harjoitteisiin seurataan
5. Yhteydenottopyyntö–lomake turvallisuuskoordinaattorille, jos jokin turvallisuuteen liittyvä asia mietityttää
6. Yhteistyö eri turvallisuustoimijoiden kanssa
7. Johdon tuki
Tulokset
Organisaatiossa on hyödynnetty henkilöstön osaamista tarjoamalla uusia tehtäviä. Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään valittiin organisaatiossa hoitotyössä pitkään toiminut työntekijä, jolla on myös poliisin koulutus. Näin ollen hänellä on hyvä tuntuma organisaatioon ja sen turvallisuuteen liittyviin kehittämistarpeisiin.

Tavoitteena on nollatoleranssi. Tähän ei olla vielä päästy, mutta henkilökunnan turvallisuuden tunne on jo nyt huomattavasti lisääntynyt, koska heillä on nyt osaamista ja keinoja väkivaltatilanteissa. Jalkauttaminen ja jatkuva harjoittelu perusturvassa on jo muodostunut pysyväksi käytännöksi. Tätä on auttanut myös se, että tarve puuttua väkivaltaan ja sen uhkaan on lähtenyt henkilöstöstä ja työsuojeluvaltuutetuista.

Yhteyshenkilöt

Minna Vitikainen
minna.vitikainen(ät)pori.fi
Turvallisuuskoordinaattori
Porin perusturvakeskus
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta