20.4.2024
Vantaan kaupunki / HR:n kehittämispalvelut, Vantaa

Vantaan kaupungin kehittämisteko on päivystyksellinen työnohjaus

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Korona lisäsi työtä ja kuormitti arkea uudenlaisella tavalla. Tunnistettuun tarpeeseen kehitettiin jo olemassa olevan palvelun pohjalta uudenlaisella mallilla toimiva päivistyksellinen työnohjaus sosiaali- ja terveystoimen esimiehille. Esimiehille haluttiin tarjota uudenlaiseen haastavaan tilanteeseen keskustelutukea. Tavoitteeksi asetettiin, että työnohjauksellisessa keskustelussa keskitytään ohjattavan oman tarpeen mukaan esimiestyöhön, työhyvinvoinnin parantamiseen, jaksamisen tukemiseen sekä kriisien ja kuormittavien tilanteiden purkuun. Työnohjaajiksi valikoitui henkilöitä, joilla on kokemusta esimiesten työnohjauksesta myös haasteellisissa tilanteissa. Ideana oli, että kiireessäkin esimiehillä olisi mahdollisuus pysähtyä omien ajatuksien äärelle, laajentaa ymmärrystä ja purkaa kuormittavaa tilannetta. Tausta-ajatuksena oli, että näin voitaisiin tukea työkyvyn ja jaksamisen säilymistä hyvänä hankalassa tilanteessa.

Ratkaisu
Tunnistettuun tarpeeseen kehitettiin jo olemassa olevan työnohjauksen palvelun pohjalta uudenlaisella mallilla toimiva päivistyksellinen työnohjaus sosiaali- ja terveystoimen esimiehille. Käyttöön otettiin siis uusi palvelu jo olemassa olevan pohjalta tuunaten ja käsillä olevaan tilanteeseen muokaten. Kehittämistyössä oli mukana HR:n kehittämispalveluiden asiantuntijoita, sosiaali- ja terveystoimen toimialan esimiehiä ja asiantuntijoita sekä ulkopuolisia työnohaajia, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Kehittämistyö tehtiin pääasiassa omin voimin.
Tulokset
Palvelun käyttäjiltä on saatu paljon positiivista palautetta. Monen mielestä päivystävän työnohjaajan palvelu otettiin käyttöön keväällä juuri oikeaan aikaan, kun korona lisäsi työtä ja kuormitti arkea uudenlaisella tavalla. Palvelua myös pidettiin ammatillisesti kehittävänä ja lähiesimiestyötä tukevana. Sen koettiin olevan voimaannuttavaa ja ymmärrystä lisäävää. Moni sanoi, että oli ihanaa tulla kuulluksi ja saada jäsentää ajan kanssa omia ajatuksiaan ohjatusti. Palveluun on oltu tyytyväisiä ja on koettu, että se tarjosi mahdollisuuden pysähtyä omien ajatuksien äärelle, laajentaa ymmärrystä ja purkaa kuormittavaa tilannetta, jotta työkyky ja jaksaminen säilyi hyvänä hankalassa tilanteessa ja esimiehet saivat eväitä tukea myös työntekijöitä haastavassa tilanteessa. Koska palvelusta saatiin kiittävää palautetta, on sitä jatkettu ja myös laajennetaan tarvittaessa.

Yhteyshenkilöt

Meri Nikkanen
meri-tuulia.nikkanen(ät)vantaa.fi
Viestintäsuunnittelija
Vantaan kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta