23.3.2018
Varkauden terveyskeskus, Varkaus

Wankkuri-terveysneuvontapiste ja Asiakasraati Terveyskeskuksessa.

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Terveysaseman puhelinjärjestelmä ruuhkautui yhteydenotoista. Kaupungissa on yksi terveysneuvontapiste Ankkuri, mutta se ei riitä. Henkilökunta pohti asiaa ja ehdotti samantyylistä toimintaa sairaala-alueelle. Kuntalaisten ja henkilökunnan ajatuksesta alkoi syntyä idea ja ajatus matalan kynnyksen, ilman ajanvarausta toimivan terveysneuvontapisteen perustamisesta sairaalalle. Henkilökunta suhtautui sekä innostuneesti että epäillen. Eniten pelotti se että, asiakasmäärä kasvaa liian suureksi jolloin se ei ole enää hallittavissa. Toisaalta pelotti se, että madaltaako tämä palveluun hakeutumista liikaa, jolloin maalaisjärkinen kotihoito unohtuu.

Joulukuussa käynnistettiin Asiakasraati, jonka ensimmäinen tehtävä oli terveysneuvontapiste Wankkurin suunnitteluun osallistuminen.

Tavoitteena on tyytyväiset kuntalaiset, jotka saavat apua ja neuvontaa nopeasti ja terveysasema voi keskittyä potilaisiin, jotka tarvitsevat ennalta sovitun vastaanoton. Asiakasraadissa tavoitteena on saada kuntalaisten ääni kuuluviin, koska he huomaavat parannusta vaativia kohtia palveluja käyttävän näkökulmasta. Toki kaikkia toiveita ei voida toteuttaa.
Ratkaisu
Tilojen remontin jälkeen omasta terveysaseman henkilökunnasta ilmoittautuivat hoitajat, jotka halusivat Wankkuriin töihin eli ei perustettu uusia toimia.
Kalusteita ja tutkimusvälineitä osti paikallinen yrittäjä eli hän käyttikin yrityksen joululahjarahat kaikille kaupunkilaisille.
Paikallisessa lehdessä oli juttu kun toiminta aloitetiin.
Henkilökunnan kesken toimintaa on kehitetty ja muutettu sitä mukaan kun niitä on huomattu ja hiottu toimintaa. Alussa yksi hoitaja toimi koko päivän Wankkurissa, mutta se koettiin liian raskaaksi, joten nyt hoitaja vaihtuu puolen päivän aikaan.
Tulokset
Terveysasemalle tarjoutuvien potilaiden määrä on tasoittunut. Puhelinruuhka toivon mukaan myös pienenee ajan myötä. Asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun pääsevät paikan päälle asioimaan, silloin kun asia on ajankohtainen eikä soitella ja odottaa takaisin soittoa eli kiukuttelu on vähentynyt.

Wankkurin toiminnan on tarkoitus jäädä pysyväksi.

Liitteet
S 20180214_151914 l kopio.jpg

Yhteyshenkilöt

Milja Leinonen
milja.leinonen(ät)varkaus.fi
Apulaisosastonhoitaja
Varkauden terveyskeskus
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta