16.10.2023
Posion kunta/Posion peruskoulu, Posio

Basaaripäivä

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Posion peruskoulu on järjestänyt keväisin basaaripäivän, jossa oppilaat ovat myyneet leivonnaisia ja kirppistavaroita. Keväällä 2023 peruskoulun lukuvuoden 2022-2023 yrittäjyyskasvatus huipentui kaikille posiolaisille avoimeen basaaripäivään.
Ratkaisu
Oppilaat suunnittelivat yrityksiään oppitunneilla monialaisen oppimiskokonaisuuden puitteissa. Kehittämisestä päävastuun kantoivat yrittäjyyskasvatusopettajat.

Omien yritysten suunnittelu alkoi yritysidean pohtimisesta, jonka jälkeen täytyi miettiä investointeja, ennakkovalmisteluja, myyntipisteen ja mahdollisten välineiden (kuten termarit) hankkimista. Markkinointi ja mainonta olivat tärkeä osa työtä. Yritysten joukossa oli mm. autopesula, kahviloita, kirpputori ja korumyymälä.

Basaaripäivänä omia tuotteita tai palveluita myytiin sekä koululle että eri puolelle keskustaa järjestetyissä myyntipisteissä. Tämän jälkeen oli ohjelmassa tilinpäätös ja kannattavuuden laskenta.
Tulokset
Basaaripäivä oli koko kunnan yhteinen mukava tapahtuma. Koululaiset jalkautuivat ympäri Posion keskustaa pitämään yrityksiään. Keväällä 2024 järjestämme basaaripäivän entistäkin ehompana!

Yhteyshenkilöt

Salla-Maarit Toivanen
salla-maarit.toivanen(ät)posio.fi
johtava rehtori
Posion kunta
Mikko Takkinen
mikk.takkinen(ät)posio.fi
Yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäopettaja
Posion peruskoulu
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat